The Evil Dead
(Evil Dead/Kauhun riivaamat) (1981)
Ohjaus: Sam Raimi
Käsikirjoitus: Sam Raimi
Näyttelijät: Bruce Campbell, Ellen Sandweiss, Richard
DeManincor, Betsy Baker, Theresa Tilly
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 269
Pisteet: *****
Katsoin The Evil Deadin viimeksi hieman yli vuosi sitten ja
kirjoitin silloin sen verran osuvan arvostelun että kopioin sen
tähän melko suoraan pienin muutoksin.
Viisi kaverusta, Ash (Bruce Campbell), Scotty (Richard
DeManincor), Cheryl (Ellen Sandweiss), Linda (Betsy
Baker) ja Shelly (Theresa Tilly) lähtevät viettämään
viikonloppua syrjäiselle metsämökille. He löytävät kellarista
oudon kirjan sekä ääninauhan, jolla mökissä asunut professori
kertoo tutkimistaan demoneista ja lausuu manausriimejä, jotka
herättävät nämä samaiset pahat demonit. Yksitellen he joutuvat
demonien riivaamiksi, kunnes jäljellä on vain Ash, jonka on
noustava kirjahyllyn alta, kerättävä rohkeutensa ja selvittävä
hengissä yön yli.
Pikkubudjetilla kuvattu elokuva ei aluksi meinannut saada
minkäänlaista levitystä Amerikassa, mutta lopulta Euroopassa
tapahtuneen menestyksen ja kirjailija Stephen Kingin
ylistyssanojen jälkeen Sam Raimin ja kumppaneiden tekemä The
Evil Dead nousi yhdeksi kaikkien aikojen tunnetuimmista
kauhuelokuvista. Varsinainen rahallinen menestys jäi silti aika
pieneksi, mutta kulttimaine oli, ja on edelleen, valtava. Harvat
elokuvantekijät ovat Sam Raimin tavoin nousseet isobudjettisten
elokuvien (Spider-Man 1-3) ohjaajiksi tehtyään ensin
kengännauhabudjetilla ensiohjauksensa. Peter Jackson (Bad
Taste) ja Robert Rodriguez (El Mariachi) tietysti
tulevat ensimmäisinä mieleen.
The Evil Deadin selkeät vahvuudet ovat tunnelman luomisessa
sekä kuvauksessa. Sam Raimin suunnittelemat ja osittain myös
kuvaamat kuvakulmat ja kamera-ajot suorastaan lentävät kuvaruudulla
näkyviä hahmoja kohti. Ilman kalliita steadicam-systeemejä kuvattu
elokuva tehtiin tee-se-itse-menetelmillä, esimerkiksi
yksinkertaisesti teippaamalla kamera käteen tai kiinnittämällä se
kakkosneloseen, jolloin saatiin suhteellisen tasaista kuvaa. Tylsien
kuvakulmien sijaan Raimi tarjoilee myös yllättäviä vinoja
kuvakulmia ja kuvasijoitteluja, joita perusohjaajat eivät keksisi
edes käyttää. Välillä liutaan jopa kattopalkkien yläpuolella,
mitä tuskin kukaan muu ohjaaja olisi keksinyt käyttää
tehokeinona.
Myös leikkauksessa Raimi osoitti olevansa mestari. Nopeat
leikkaukset ilmassa olevaan kirveeseen ja verenpunaiseen
tehosekoittimeen ovat puhdasta neroutta. Puhumattakaan kohtauksesta,
jossa Ash kiinnittää riivatun Lindan kahleilla pöytään ja aikoo
sahata tämän kahtia moottorisahalla. Tunnelmaa nostavat tietysti
myös Joseph LoDucan säveltämä musiikki sekä
äänitehosteet, joita on sittemmin kopioitu ja käytetty ihan
suoraankin lukuisissa muissa elokuvissa. Eikä tietysti pidä unohtaa
Bruce Campbellin hienoa näyttelijäsuoritusta, vaikkakin vasta
jatko-osassa hän näytti todelliset lahjansa näyttelijänä.
Heikkouksia taas ovat halvan näköiset tehosteet ja maskeeraukset
sekä juonen epäloogisuudet. Tosin juuri nämä seikat tekevät The
Evil Deadistä kulttiteoksen.
Hahmojen epäloogiset tekemiset riemastuttavat ja jäävät mieleen
pysyvästi, kuten myös hihasta ulos valuvat puurot, suusta ulos
roiskuvat maidot ja lopun muovailuvahatehosteet. Sellaista jännitystä
The Evil Dead ei enää tarjoa, mitä se tarjosi kun sen näki
ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä, mutta se on muuttunut
joksikin muuksi, joksikin minkä pariin on mukava palata aina
uudelleen ja uudelleen.
Suositeltavaa
luettavaa:
- The Evil Dead Companion-kirja (Bill Warren, 2000)
Yleensä tämän lajityypin elokuvat eivät kiinnosta pätkääkään, mutta Evil Dead on poikkeus. Se oli jopa pelottava ekalla katsomiskerralla.
VastaaPoistaHämmentävää miten hienoja ja omaperäisiä elokuvia tyypit tekevätkään silloin, kun butjetti on täysin olematon.