keskiviikko 25. tammikuuta 2012

The Human Centipede II (Full Sequence)


The Human Centipede II (Full Sequence) (2011)
Ohjaus: Tom Six
Käsikirjoitus: Tom Six
Näyttelijät: Laurence R. Harvey, Ashlynn Yennie, Maddi Black, Kandace Caine, Dominic Porrelli, Lucas Hansen, Lee Nicholas Harris, Dan Burman, Daniel Jude Gennis, Georgia Goodrick, Emma Lock, Katherine Templar, Peter Blankenstein, Vivien Bridson, Bill Hutchens, Peter Charlton
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 30
Pisteet: ***
Hyi saatana. Iljettävämpi kuin ensimmäinen osa.
Martin (Laurence R. Harvey) on ylipainoinen, lähes vain kääpiön pituinen, mieleltään vinksahtanut ja äitinsä kanssa asuva erakko, joka työskentelee yövartijana parkkihallissa. Aikaansa Martin kuluttaa enimmäkseen katsomalla Tom Sixin ohjaamaa The Human Centipede (First Sequence) elokuvaa ja fantasioi itsekin tekevänsä vastaavanlaisen ihmistuhatjalkaisen, tosin vielä useammalla ihmisellä. Niinpä Martin alkaakin ampua ja kolkata parkkihallin asiakkaita tainnoiksiin sorkkaraudalla ja viedä heitä varastohalliin, jossa aikoo toteuttaa unelmansa. Lisäksi Martin ottaa yhteyttä unelmiensa naiseen, The Human Centipede (First Sequence) elokuvassa näytelleeseen Ashlynn Yennieen, jonka saa paikalle kertoen kyseessä olevan Quentin Tarantinon uuden elokuvan koekuvausten. Martin tekeekin Ashlynnista ihmistuhatjalkaisensa ensimmäisen osan. Mutta ihmisruumiin ja lääketieteen tuntemus ei ole Martinille tuttua, joten hänen on kokeiltava suiden ja peräsuolien yhteenkiinnittämistä yrityksen ja erehdyksen kautta.
Tom Sixin ohjaama The Human Centipede (First Sequence) nousi vuonna 2009 kovaan maineeseen ihan jo sen takia, että siinä hullu lääkäri kidnappaa ja kirugisesti liittää kolme ihmistä toisiinsa kiinni suusta ja peräsuolesta, tehden heistä ihmistuhatjalkaisen. Myöhemmin elokuvaa on parodioitu mm. South Parkin yhdessä jaksossa sekä Conan O'Brienin tv-show'ssa. Tom Six ei kuitenkaan tyytynyt tekemään pelkästään yhtä elokuvaa tästä lääketieteen ihmeestä, vaan kyseessä oli vasta trilogian ensimmäinen osa. Tämä trilogian toinen osa valmistui vuonna 2011 ja herätti heti kohua ympäri maailmaa, etenkin Iso-Britanniassa, jossa elokuva ensin kiellettiin kokonaan ja josta myöhemmin pistettiin siellä levitykseen 2 minuuttia 37 sekuntia lyhennetty versio. Elokuvaa sensuroitiin myös Australiassa ja ilmeisesti ongelmia on ollut muuallakin. Ohjaaja ei tietenkään tyytynyt tilanteeseen, vaan pisti elokuvan leikkaamattoman version myyntiin internetin kautta.
Elokuva kuvattiin värillisenä, mutta editointivaiheessa Tom Six huomasi sen olevan paljon pelottavampi mustavalkoisena ja täytyypä olla samaa mieltä. Tässä katsomassani leikkaamattomassa versiossa on kaikki iljettävimmät kohdat mukana, kuten masturbointi hiekkapaperin kanssa, enempi hampaiden irroittelua, synnytyskohtaus, raiskaus piikkilangalla ja paskan roiskuminen kaikessa ruskeudessaan. Kuvottavaa menoa siis. Liiankin kuvottavaa. Tästä oli nimittäin todella vaikea tykätä. Päähenkilö oli liian aito siinä mielessä että tälläisiä tapauksia on oikeastikin olemassa, ehkei sentään ihmistuhatjalkaisia luomassa, mutta kaikkea muuta kyllä keksimässä pienissä aivoissaan. Ensimmäisessä osassa paskantamiskohtaukset olivat kuvottavia, mutta tässä pistetään vielä paremmaksi. Pelkän syöttämisen lisäksi Martin antaa ihmistuhatjalkaiselleen laksatiivia, jolloin paska oikein roiskuu ja mahat möyryävät. Meinasi tulla yrjö tässä kohtauksessa. Alastomuuttakaan ei oltu unohdettu, Martin poistaa kaikilta vaatteet, mukaanlukien myös raskaana olevalta naiselta.
The Human Centipede II (Full Sequence) on erittäin kuvottava elokuva, jota tuskin kovin moni uskaltaa katsoa toistamiseen. Tom Six on jo suunnittelemassa trilogian kolmatta osaa, The Human Centipede III (Final Sequence), jonka kuvaa Amerikassa ja joka valmistuu vuonna 2013 ja lupaa tämän kakkososan olevan sen rinnalla kuin Disneyn piirretty. Joten ei muuta kuin kaikki omia ihmistuhatjalkaisiaan tekemään sitä odotellessa.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Sinners and Saints


Sinners and Saints (2010)
Ohjaus: William Kaufman
Käsikirjoitus: William Kaufman, Jay Moses
Näyttelijät: Johnny Strong, Kevin Phillips, Costas Mandylor, Sean Patrick Flanery, Tom Berenger, Method Man, Kim Coates, Bas Rutten, Louis Mandylor, Jürgen Prochnow, Jolene Blalock, Brooklyn Sudano, Matt Beckham
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 16
Pisteet: ***½
Hyvä toimintapläjäys.
Hurrikaani Katrinan tuhojen jälkeinen New Orleans. Sean Riley (Johnny Strong) on kovaotteinen kyttä, joka ei kaihda kusipäärikollisten tappamista silloin kun aihetta löytyy. Kotona ei odota kukaan, sillä ainut poika kuoli syöpään ja vaimo jätti, joten mitään menetettävääkään ei ole. Pomo (Tom Berenger) määrää hyllyttämisuhan alla olevan Rileyn avustamaan raa'an murhatutkimuksen selvittelyssä Will Ganzia (Kevin Phillips), jolla taas on kaksi ja lasta ja vaimo odottamassa kotona. Riley tuntee rikollismaailman paremmin kuin Ganz, joten he pääsevät nopeasti rikollisten jäljille, jotka jättävät jälkeensä useita kertoja elävältä poltettuja ihmisiä, jotka on välillä sammutettu jauhesammuttimella ja sytytetty sitten uudestaan palamaan. Rileylle selviää, että osallisena on myös hänen lapsuuden ystävänsä Colin (Sean Patrick Flanery), jonka kanssa hän palveli armeijassa joitakin vuosia sitten. Myös kyseisten murhien takana olevat rikolliset ovat entisiä sotilaita, joten Rileyn on pistettävä parastaan, jos aikoo pistää heidät kylmäksi.
Tässäpä hyvä toimintaleffa. Amerikkalaiset toimintaelokuvat ovat viime vuosina olleet melkoisen heikkoja, ainakin jos verrataan 80- ja 90-lukujen kulta-aikoihin. Toimintatähdet näyttelevät nykyään lähinnä halvoissa Itä-Euroopassa kuvatuissa ö-leffoissa, joita ei hirveästi jaksa enää edes katsella kun tietää että paskaahan sieltä on melkein aina tulossa. Hyvänä esimerkkinä Steven Seagalin nykyleffat. Siksipä on mukava huomata, että Yhdysvaltain määperällä jaksetaan vielä ylipäätään tehdä toimintaleffoja. Tämä William Kaufmanin ohjaama Sinners and Saints on ainakin erittäin viihdyttävä tapaus. Ja toimintakohtauksiltaan yllättävän kova. Viattomia sivullisia tapetaan ihan kiva määrä silmääkään räpäyttämättä. Puhumattakaan polttokohtauksista, jotka on melkoisen hyvin toteutettuja, vaikkei budjetti mikään iso ole ollut.
Veitsivalmistaja, muusikko, taistelulajitaitaja ja näyttelijä Johnny Strong tunnetaan lähinnä elokuvista Black Hawk Down (Isku Mogadishuun) ja The Fast and the Furious (Hurjapäät), mutta on näytellyt myös elokuvissa The Glimmer Man ja Get Carter (Tappakaa Carter). Tässä hän esittää pääosaa ja tekeekin yllättävän hyvän roolisuorituksen. Ei hänelle nyt sentään mitään palkintoja pidä antaa, mutta mieluummin kyllä katsoisin lisää Johnny Strongin tähdittämiä toimintaleffoja kuin Steven Seagalin, siis ainakin jos Seagalin elokuvien taso ei mihinkään ole nousemassa. Kevin Phillips vetäisee myös aikas toimivan sivuroolin. Indiana Jones-tv-sarjasta ja The Boondock Saints elokuvasta tunnettu Sean Patrick Flanery nähdään aika lyhyeksi jäävässä sivuroolissa, mutta vetäisee sen kyllä varmalla otteella. Pahisten rooleissa nähdään Saw-elokuvista tuttu Costas Mandylor, Costasin pikkuveli Louis Mandylor, vapaaottelija Bas Rutten ja lukuisista pahisrooleista tunnettu Jürgen Prochnow. Pikkurooleissa nähdään myös Kim Coates, Tom Berenger ja Jolene Blalock.
Tiukka leffa, etenkin toimintakohtauksiltaan. Kannattaa ehdottomasti katsella. Täytyykin tutustua myös muihinkin William Kaufmanin ohjaamiin elokuviin, The Prodigy, The Hit List ja tuleva One in the Chamber.