The Evil Dead

The Evil Dead (Evil Dead/Kauhun riivaamat) (1981)

Ohjaus: Sam Raimi

Käsikirjoitus: Sam Raimi

Näyttelijät: Bruce Campbell, Ellen Sandweiss, Richard DeManincor, Betsy Baker, Theresa Tilly

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 269

http://www.imdb.com/title/tt0083907/

Pisteet: *****

Katsoin The Evil Deadin viimeksi hieman yli vuosi sitten ja kirjoitin silloin sen verran osuvan arvostelun että kopioin sen tähän melko suoraan pienin muutoksin.

Viisi kaverusta, Ash (Bruce Campbell), Scotty (Richard DeManincor), Cheryl (Ellen Sandweiss), Linda (Betsy Baker) ja Shelly (Theresa Tilly) lähtevät viettämään viikonloppua syrjäiselle metsämökille. He löytävät kellarista oudon kirjan sekä ääninauhan, jolla mökissä asunut professori kertoo tutkimistaan demoneista ja lausuu manausriimejä, jotka herättävät nämä samaiset pahat demonit. Yksitellen he joutuvat demonien riivaamiksi, kunnes jäljellä on vain Ash, jonka on noustava kirjahyllyn alta, kerättävä rohkeutensa ja selvittävä hengissä yön yli.

Pikkubudjetilla kuvattu elokuva ei aluksi meinannut saada minkäänlaista levitystä Amerikassa, mutta lopulta Euroopassa tapahtuneen menestyksen ja kirjailija Stephen Kingin ylistyssanojen jälkeen Sam Raimin ja kumppaneiden tekemä The Evil Dead nousi yhdeksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kauhuelokuvista. Varsinainen rahallinen menestys jäi silti aika pieneksi, mutta kulttimaine oli, ja on edelleen, valtava. Harvat elokuvantekijät ovat Sam Raimin tavoin nousseet isobudjettisten elokuvien (Spider-Man 1-3) ohjaajiksi tehtyään ensin kengännauhabudjetilla ensiohjauksensa. Peter Jackson (Bad Taste) ja Robert Rodriguez (El Mariachi) tietysti tulevat ensimmäisinä mieleen.

The Evil Deadin selkeät vahvuudet ovat tunnelman luomisessa sekä kuvauksessa. Sam Raimin suunnittelemat ja osittain myös kuvaamat kuvakulmat ja kamera-ajot suorastaan lentävät kuvaruudulla näkyviä hahmoja kohti. Ilman kalliita steadicam-systeemejä kuvattu elokuva tehtiin tee-se-itse-menetelmillä, esimerkiksi yksinkertaisesti teippaamalla kamera käteen tai kiinnittämällä se kakkosneloseen, jolloin saatiin suhteellisen tasaista kuvaa. Tylsien kuvakulmien sijaan Raimi tarjoilee myös yllättäviä vinoja kuvakulmia ja kuvasijoitteluja, joita perusohjaajat eivät keksisi edes käyttää. Välillä liutaan jopa kattopalkkien yläpuolella, mitä tuskin kukaan muu ohjaaja olisi keksinyt käyttää tehokeinona.

Myös leikkauksessa Raimi osoitti olevansa mestari. Nopeat leikkaukset ilmassa olevaan kirveeseen ja verenpunaiseen tehosekoittimeen ovat puhdasta neroutta. Puhumattakaan kohtauksesta, jossa Ash kiinnittää riivatun Lindan kahleilla pöytään ja aikoo sahata tämän kahtia moottorisahalla. Tunnelmaa nostavat tietysti myös Joseph LoDucan säveltämä musiikki sekä äänitehosteet, joita on sittemmin kopioitu ja käytetty ihan suoraankin lukuisissa muissa elokuvissa. Eikä tietysti pidä unohtaa Bruce Campbellin hienoa näyttelijäsuoritusta, vaikkakin vasta jatko-osassa hän näytti todelliset lahjansa näyttelijänä. Heikkouksia taas ovat halvan näköiset tehosteet ja maskeeraukset sekä juonen epäloogisuudet. Tosin juuri nämä seikat tekevät The Evil Deadistä kulttiteoksen.

Hahmojen epäloogiset tekemiset riemastuttavat ja jäävät mieleen pysyvästi, kuten myös hihasta ulos valuvat puurot, suusta ulos roiskuvat maidot ja lopun muovailuvahatehosteet. Sellaista jännitystä The Evil Dead ei enää tarjoa, mitä se tarjosi kun sen näki ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä, mutta se on muuttunut joksikin muuksi, joksikin minkä pariin on mukava palata aina uudelleen ja uudelleen.

Suositeltavaa luettavaa:

- The Evil Dead Companion-kirja (Bill Warren, 2000)

- Josh Beckerin kuvauspäiväkirja (zip-tiedostona)

- http://www.bookofthedead.ws

Killer Joe

Killer Joe (2011)

Ohjaus: William Friedkin

Käsikirjoitus: Tracy Letts

Näyttelijät: Matthew McConaughey, Emile Hirsch, Juno Temple, Thomas Haden Church, Gina Gershon, Marc Macaulay, Danny Epper, Jeff Galpin

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 266

http://www.imdb.com/title/tt1726669/

Pisteet: ***½

Huumediileri Chris (Emile Hirsch) on pahoissa veloissa ja päättää murhauttaa ilkeän äitinsä saadakseen osan vakuutusrahoista joilla maksaisi helposti pois velkansa. Vaihtoehtona on tulla itse tapetuksi velkojen takia. Hän paljastaa suunnitelmansa isälleen Anselille (Thomas Haden Church), joka on jo vuosia sitten eronnut hänen äidistään ja on nykyään naimisissa huorahtavan Sharlan (Gina Gershon) kanssa. Sattumalta suunnitelma paljastuu myös Chrisin viattomalle pikkusisko Dottylle (Juno Temple), joka sattuu olemaan edunsaaja mikäli heidän äitinsä kuolee. Yllättäen myös Dottyn mielestä idea on hyvä. Chris tietää jo sopivan miehen joka hoitaisi homman takuuvarmasti, Joe Cooperin (Matthew McConaughey), poliisietsivän joka tekee sivuhommana myös palkkamurhia. Ongelmana on kuitenkin maksu, jonka Joe vaatii aina etukäteen. Joe ehdottaa että he antavat hänelle "pantiksi" Dottyn, tarkemmin ottaen hän kävisi harrastamassa seksiä Dottyn kanssa siihen asti kunnes vakuutusrahat tulisivat. Chris suostuu vastahakoisesti, mutta alkaa pian katua päätöstään ja koittaa saada murhan perutuksi. Asiat alkavatkin mennä pahasti pieleen kaikkien kannalta.

William Friedkinin tunnetuin elokuva tulee aina olemaan vuonna 1973 valmistunut Manaaja. Miehen uralle mahtuu kuitenkin liuta muitakin kovia elokuvia, kuten Kovaotteiset miehet, Pelon palkka, Yön kuningas, Elää ja kuolla L.A.:ssa, Saalistaja ja Bug. Nyt listalle voi lisätä myös Killer Joen, joka Bugin tavoin perustuu Pulitzer-palkitun Tracy Lettsin kirjoittamaan näytelmään 90-luvulta. Tracy kirjoitti molempiin elokuviin myös käsikirjoituksen. Vuonna 2006 valmistunut Bug oli myös sattumoisin Friedkinin edellinen elokuva, välillä hän ehti kyllä ohjata lyhyen videodokumentin ja C.S.I. -tv-sarjan kaksi jaksoa vuosina 2007 ja 2009. Vuonna 2010 Friedkin kyllä ilmoitti ohjaavansa Manaajan käsikirjoittaneen (kuten myös alkuperäisen kirjan kirjoittaneen) William Peter Blattyn Dimiter-kirjaan pohjautuvan elokuvan, mutta kun se ei ole edennyt mihinkään, hän päätyi ohjaamaan tämän Killer Joen. 10 miljoonaa dollaria maksanut elokuva on erittäin väkivaltainen ja sisältää runsaasti alastomuutta, joten se saikin Yhdysvalloissa NC-17-ikärajan, eli pornoa vastaavan ikärajan. Myös muualla elokuva on kielletty alle 18-vuotiailta, paitsi Alankomaissa ja täällä Suomessa, joissa ikäraja on vain 16.

Killer Joen suurin ongelma on käsikirjoitus, joka on tehty näytelmän pohjalta. Tapahtumat eivät etene hirveän elokuvamaisesti, vaan enemmänkin näytelmän tavoin. Joskus se voi olla ihan hyvä lisä, mutta ei oikein tässä tapauksessa. Varsin hyvästä elokuvasta on siltikin kyse, tosin pisteet voivat toisella katselulla pudota helpostikin puolikkaalla. Eniten pidin Juno Templen ja Matthew McConaugheyn välisistä kohtauksista, tarkemmin ottaen niistä joissa Juno oli alasti. Olisin kyllä itsekin mieluusti neitosen ottanut panttimaksuksi moisesta työsuorituksesta. Väkivallan suhteen elokuva oli myös melko kova, tosin välillä väkivalta oli liiankin selkeästi näyteltyä, iskut eivät osuneet. Elokuvaa vaivasi myös amatöörimäisyys, joka näkyi mm. välillä epätarkkuutena kuvauksessa. Ilmeisesti kohtaukset kuvattiin vain parilla otolla, joilloin tälläisiltä kuvausvirheiltä ei oikein voi välttyä. Eikä tälläiset pienet virheet ilmeisesti Friedkiniä edes kiinnostaneet, vaan hän keskittyy enemmän näyttelemiseen. Mitä vähemmän ottoja, sen parempi näyttelijäsuoritus, ilmeisesti sellainen on Friedkinin motto nykyään. Joskus kyllä näin onkin, mutta tässä elokuvassa se näkyi ja kuului lähinnä amatöörimäisyytenä.

Killer Joe on ongelmistaan huolimatta melkoisen hyvä elokuva ja jos ei muuta, niin tarjoaa ainakin hieman erilaisen elokuvaelämyksen kuin mitä useimmiten näkee.